Pitkästä aikaa. Viimeksi, kun kirjoitin olin parin päivän päästä menossa kuudenteen sytostaattiin. Nyt siitäkin on kulunut jo viikko, kun pääsin hoidosta pois. Niin ne viikot vain kuluu ja päivät pitenee. Päivien pidentyminen todella jo näkyy ja se on kyllä ihanaa, koska valosta saa voimaa. Oon muutenkin tykännyt aina keväästä. Jotenkin silloin on aina uuden alun tuntua ilmassa. Tänä keväänä, kunhan tästä loppurytäkästä selviän niin meinaan vetää sellaiset raitisilma henkoset, että keuhkoni laajenevat ainakin muutaman sentin. Ennen sitä on vielä luvassa paljon kestettävää, mutta minähän jaksan. Tai vaikka en koko ajan jaksaisi niin taistelen sisulla eteenpäin voitontahtoisena, mutta nöyrästi. Jospa näiden kaikkien koettelemusten jälkeen aurinko pääsisi vihdoin paistamaan rikki menneeseen risukasaan.
On tämä matka ollut kyllä hurja. Oikea hulluuden highway. En olisi ikinä voinut kuvitella, mitä kaikkea matkalle mahtuu. Tavallaan fyysinen sairastaminen on "pientä" kaiken sen rinnalla, mitä pääni sisällä on tapahtunut. Tässä, kun on ollut aikaa (liikaakin) miettiä elämää niin kyllä sitä ihminen tuntee itsensä pieneksi ja hauraaksi tässä suuressa maailmassa. Kyllä tämä kaikki on kasvattanut minua ihmisenä ihan valtavasti. Monia asioita on tajunnut ja oppinut arvostamaan hetken tärkeyttä, kun pakollinen pysähtyminen on tullut. Mutta taas toisaalta monia asioita ymmärtää entistäkin vähemmän. Kaikkeen ei pieni ihminen pysty eikä jaksa vaikuttamaan vaikka kuinka haluaisi. Aina ei ole kyse vain päättämisestä ja selviytymisestä. Välillä on myönnettävä itselleen, että nyt en jaksa.
Loppujen lopuksi olemme kaikki täällä vain hetken ja toivonkin, että ne hetket ovat itsesi näköisiä, ei pakotettuja tai päälle liimattuja vaan aitoja sinun sisimmästä sydämestäsi kumpuavia elämän iloja ja välillä myös suruja. Kenenkään elämä ei ole yhtä ruusuilla tanssimista, eikä kenenkään toisen maailmaa voi arvostella. Mielipiteitä meillä ihmisillä tunnetusti riittää, mutta välillä ne omat mielipiteetkin on ihan järkevää pitää omana tietona. Välillä taas kuuluttaa niitä koko maailmalle. Rippuu asiasta ja siitä onko ne vain suusta putoilevia sammakoita vai muita kunnioittavia lausahduksia, joilla haluaa vain hyvää ja mahdollisesti rohkaista toista kanssakulkijaa.
Yksi asia mieleeni on kirkastunut erityisen selvästi. En pidä mitään asiaa tai ketään ihmistä itsestään selvyytenä. Tämä lausahdus on helppo sanoa, mutta oikeasti lauseen merkityksen ymmärtäminen ja sisäistäminen vaatii pysähtymistä. Ajattelen nykyisin, että tämän päivän saavuttava ja eteenpäin pyrkivä ihminen "tarvitsee" jonkin elämää suuremman ravistelun, että sen oikeasti oivaltaa. Niin kuin sanottua niin ihminen ei osaa kaivata mitään ennen kuin se viedään häneltä pois. Juuri tähän "menettämiseen" kiteytyy mielestäni se, etten pidä mitään enää itsestään selvänä.
 |
| Yksi kaunis lenkki järven jäällä |
Olemme tässä tämän päivän tulos tai ulos -yhteiskunnassa tottuneet siihen, että kun teet hyvää niin etenet. Sitten kun tulee tehtyä jotain "huonoa" (tai ei saavuta toivotulla tavalla) niin jo mennään ojasta allikkoon. Tottahan vähintään alitajuntaan piirtyy ajatus siitä, että aina on pystyttävä parempaan ja oltava loistavampi, että tässä maailmassa pärjää. Kun yksi hieno projekti on saatettu loppuun niin miksi on heti keksittävä uusi tilalle? Entäs, jos joskus oltaisiin vain tyytyväisiä, nautittaisiin aikaansaannoksista ja pysähdyttäisiin hetkeksi. Oltaisiin läsnä tässä elämässä, tässä hetkessä eikä sinkoiltaisi projektista toiseen. Läsnäolon taito on tänä päivänä jopa haastavaa, koska ihmisillä on niin paljon rautoja tulessa. Eihän se tietenkään vain huono asia ole olla kunnianhimoinen, mutta kaikkien itselle asetettujen vaatimusten äärellä pitäisi muistaa myös pysähtyä, elää hetkessä ja olla kiitollinen.
Eletään siis hetkessä ja nautitaan tästä päivästä. Vaikka huominen tulee "aina" niin vain tällä hetkellä on merkitystä. Se kenen kalenteri on täysin tai huutaa tyhjyyttään ei arvota ihmistä hänen tärkeydestä tai myöskään arvottomuudesta. Kaikista tärkeintä on kuitenkin olla oma itsensä ja osata nauttia tästä elämästä. Se on ainutlaatuista kaikkine iloineen ja suruineen.
Tässä yks laulu, jossa on jotenkin hyvin osuvat sanat. Niin kuin aiemmin sanoin; Hulluuden Highway.
Hoo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti