Elefantin painon alla

Tää tuskien taival alkoi lauantaina silmäoireilla. En pystynyt avaamaan silmiä, kun oikeeta silmää vihlo ja poltti niin hirveesti. Oli pakko lähtee päivystykseen. Hoito, joka mulle annettiin viime viikolla, saattoi aiheuttaa silmäoireita. Taas kerran siis niitä lukuisia sivuvaikutuksia, joita sytostaattihoidot voi aiheuttaa. Hoitojen aikana verkkokalvoja suojeltiin silmätipoilla ja silloin kaikki menikin ihan ok. Tämä homma olikin sitten vasta sitä kuuluisaa alkusoittoa, vaikkakin tosi tuskasta se oli sekin.

Olin havainnut jo lauantaiaamuna päivystyksessä ollessa, että mua vihloo alavatsaan. En siihen kiinnittänyt sen enempää kuitenkaan huomiota, koska polte silmissä oli siinä vaiheessa paljon karseempaa.

Silmän polttelu rupesi onneks helpottamaan lauantai iltaan, kun lääkettä vaan nautti maksimit. Mahaa vihloi edelleen ja pissalla käynti oli tuskaa. Lähinnä nukuin koko lauantain, koska olo oli aivan naatti.

Kuume rupesi sitten pikku hiljaa hiipimään kuvioihin ja sekös se jo ennestään voimatonta oloa rupesi nusertamaan. Sain buranalla kuumeen pidettyä kuitenkin tuon syto-potilaan 38 asteen ERROR -rajan alapuolella. Hetkittäin olo oli jo ihan jees ja jaksoin jopa katsoa Velvetiä Netflixistä.

Meidän oli puhe lähteä Keravalle Koon luokse lauantaina heti mun pikku työpäiväni jälkeen. Jo edellisestä varmaan arvaa, että eipä minun pikkiriikkisestä työpäivästä tullut mitään ja Keravalle lähtöäkin oli mietittävä. Tahtotila Keravalle lähtöön oli, koska olin varannut itselleni peruukinsovitusajan Helsinkiin maanantaille. Sunnuntaina seurailtiin lämpöä ja lopulta iltapäivällä lähdimme ajelemaan Keravalle, koska mun olo oli ihan hyvä. Nukuin koko matkan. Vaikka olin nukkunut eilisenkin niin jostain sitä unta vain riitti.

Illalla se 38 astetta sitten meni rikki.. Minä makasin vapisten sohvalla ja pelkäsin, että mitä tästä nyt tulee. Koo selvitti urheasti, että mihin minut on vietävä hoidettavaksi. Voi kuinka minun sydämeeni sattui, kun näin kuinka hädissään Koo:kin oli.

Minut otettiin kiireellisenä sisään Peijaksen sairaalaan ja kokeet ja piikitykset alkoi välittömästi. Oli saatava nopeasti selville, että mistä kuume johtuu. Sytopotilaalla kuume pitäisi saada äkkiä laskemaan, koska valkosolut, eli "kehon oma vastustuskyky", eivät pysty tulehduksia tappamaan vaan voi aiheuttaa vielä paljon vakavampia infektioita. 

Noh, nyt on siis keskiviikko. Kuumetta oli juuri äsken mitattuna 38.5. Antibiootteja on mennyt ihan hurjat määrät ja sellaisia sortiltaan, että niiden pitäisi tappaa rikat ja rokat pihamailta. Minulla kuume vaan jyllää ja lääkäritkin ovat ihmeissään, että missä on vika ja miksi ei hyvät lääkkeet auta. 

Vatsan vihlominen liittyy tähän nyt jotenkin, mutta verikokeista ja ct-kuvasta ei löydetä tarkkaa varmuuttaa, että missä elimessä tulehdus jyllää.

Pari vikaa päivää on ollut kyllä niin hirveitä. Voimat ovat hetkittäin ihan loppu, kun korkea kuume sattuu joka solussa. Lääkettä ei saa määräänsä enempää antaa, koska antibiootit on niin kovat. Välillä on vain kärsittävä. Hirveintä kuumeen kourissa on ollut ne hetket, kun mun pään päälle, niskaan ja lantiolle ladotaan jääpusseja. Keho on saatava viilennettyä mekaanisesti, kun lääkkeitä ei voi antaa.

Kyllä tässä on ollut tunteetkin niin pinnalla ja itkut herkässä. Maanantai oli ehkä pahin, koska mikään antibiootti ei auttanut sitä vähääkään ja tutkimuksia vain sateli ja kaikki ympärilläni huokuivat epätietoisuutta. Koon kanssa oltiin tässä mun eristyshuoneessa ja katsottiin telkkarista nenäpäivän uusintaa. Yhtäkkiä meidän onnelliset ja niin kultaiset soinnut rupesi soimaan telkkarista. Meidän hääbiisi, eikä mikä tahansa vaan juuri se, jonka tahdissa kävelin äitin käsipuolessa alttarille heinäkuun 5. päivä 2014. Sydämessä vääntää, kun mietinkin sitä hetkeä, kun me vedet silmissä puristimme toisiamme käsistä ja kuuntelimme Coldplayn kaunista laulua telkkarista...<3 Meistä kumpikin varmasti ajatteli aivan samoja asioita...

Maanantaina sain myös ytävältäni voimabiisin, joka osoittautui kyllä enemmän kuin ajankohtaiseksi. Kuuntelin kappaletta monta kertaa ja mietin sanoja. Kyllä silloin moni hoitaja varmasti "ihmetteli", kun olin vähän väliä silmät täynnä kyyneliä ja paita märkänä kyyneltiploista. Mutta älä V huolestu, löysin kyllä biisin sanoman vaikka saattoikin kuulostaa, että se vain itketti minua. "Vielä se helpottaa."

https://www.youtube.com/watch?v=7DOd_gAb8F0

Hoo