Lintu, joka ei osaa lentää

Mun puhelin rallattaa iloista edm-soittoääntäni. Miksi se nyt soi? Säikähdän puhelimeni sointia, kun näen, että numero on lankapuhelinnumero. Olen tekemässä asiakasta, joten en voi vastata nyt, koska pelkään tietäväni, että miksi minulle juuri tuo numero soittaa jo nyt.

Jatkan työni loppuun ihanan vanhemman rouvan kanssa tai oikestaan luojan kiitos olen saanut sen valmiiksi jo ennen tuota puhelinsoittoa. Viimeistelen asikkaan hiukset vapisevin käsin, rahastan hänet todella haparoiden, niin kuin en olisi koskaan käyttänyt maksupäätettä. Vaikka olen tuon saman rituaalin tehnyt jo monet kerrat koko 6,5 vuotisen urani aikana parturi-kampaajana, ja vieläpä omassa liikkeessä, joka on minulle tuttu ja turvallinen kuin kotini. Hyvästelen asiakkaan ja tuona hetkenä jo ääneni vapisee ja meinaa murtua, koska tiedän, että kohta minun on soitettava takaisin siihen numeroon. Katson haikeana, kun tuo ihana vanhempi rouva astelee säteilevänä ulos syksyn valoisaan puhuriin. Mieleni tulvii ajatuksia ja kummallisia ahdistavia tunteita. Minun on kohdattava ne.

Tuut, tuut, tuut, tuut... Kun odotan linjalla se aika tuntuu ikuisuudelta. Vihdoin lääkärini vastaa puheluuni ja keskustelu alkaa. "Patin tutkimuksissa paljastui se, mitä me pahoin pelkäsimme, Sinulta on löydetty lymfooma". Tuona hetkenä tuntui kuin olisin tippunut vuorenjyrkänteeltä alas suoraan asfalttiin tai kuinka olisin yhtäkkiä menettänyt uimataitoni, tai kuinka minulta olisi viety jalat alta, juuri kun lasken suksilla isoa alamäkeä. Kyyneleet alkoivat valua, kuin putouksena silmistäni ja tunsin oloni aivan murskatuksi. Vapisin ja itkin.

Minun ei tarvinnut kysyä lääkäriltä, että mitä se tarkoittaa, koska olin lukenut netistä jo niin paljon. Tiesin kyllä, mitä se tarkoittaa. Kysymykseni oli vain, että: Mikä se on lajiltaan? Olin lukenut niin paljon, että tiesin jopa sen, että kuinka lymfoomat jaetaan kahteen ryhmään ja näillä ryhmillä on alaryhmiä, ennusteeltaan ja olomuodoiltaan hyvin vaihtelevia.

Sain kysymykseeni vastauksen, että se on manttelisolulymfooma, joka on hyvin harvinainen ikäiselläni 27-vuotiaalla naisella.

Puhuin puhelun loppuun ja osasin jopa kysyä jotain lääkäriltä. Vapsisevin käsin kirjoitin muistiinpanoja ylös, jotta muistaisin edes jotakin, mitä lääkäri on minulle puhelimessa puhunut.

Puhelun jälkeen rakas työkaverini juoksi luokseni toimistoon, jossa olin ollut puhumassa tämän elämäni karmeimman puhelun. Hän oli kuullut puhelun, jota salaa toivoinkin, etten olisi aivan yksin. Muistan sen kuinka hänen silmänsä olivat niin itkuiset ja kuinka hän rutisti minua niin, että tuntui kuinka olisin pystynyt edes hetken olla vapisematta vaikka kyyneleet viilsivät silmissäni tuskaisesti.

Minun oli soitettava miehelleni ja äidille. En muista kummalle soitin ensin. Luultavasti Koolle, mutta hän ei tainnut vastata, koska hän oli töissä. Tiesin, että Koo soittaa minulle kyllä välittömästi, kun vain pystyy.

Sitten äidille. Pelkäsin soittoa, koska äiti. Äiti on aina tehnyt kaiken minun hyväkseni ja ollut minulle maailman tärkein, koska olemme aina asuneet kahdestaan koirani kanssa siihen saakka, kunnes muutin pois kotoa. Välimme on aina olleet todella ainutlaatuiset ja enemmän kuin pelkkä äiti-tytär suhde, koska olemme aina olleet kahdestaan. Sitä on vaikea selittää, mutta kaikki meidät tuntevat sen tietävät, mitä tarkoitan.

Kumpikin puhelu oli jollain tavalla helpottava. Nämä elämäni kaksi tärkeintä ihmistä saavat oloni rauhoittumaan, vaikka tieto siitä, että sairastan syöpää, oli noin 10 minuuttia vanha. Koo ja äiti lähtivät kumpikin välittömästi luokseni Jyväskylään. Siihen menisi aikaa, koska Koo asuu töiden vuoksi Keravalla ja äiti Pihtiputaalla. Mutta tieto siitä, että tiesin heidän olevan matkalla helpotti minua todella paljon.

Seuraavaksi minun sielunsisko, ystäväni ja yhtiökumppanini R tuli luokseni toimistoon järkyttyneenä ja taas kyyneleet vaan valuivat ja satuttivat. Hän rutisti minua niin lujasti, että pystyin taas hetken olla vapisematta kyynelehtien. Kohta meidän melkein koko mahtava tiimi oli alkerrassa kanssani ja itkimme yhdessä tätä järkyttävää uutista. Minua puristaa rintaa, jos edes mietin, että olisin joutunut olemaan tuona hetkenä yksin. Minulla oli onneksi välittäviä ihmisiä ympärilläni koko ajan, koska muuten en tiedä, mitä olisin tehnyt. Kiitos siitä teille, tiedättä kyllä <3

Minun oli soitettava myös isälleni, koska olin luvannut ilmoittaa, heti kun saan jotain tietoa. Iskä oli sattumalta onneksi juuri tuona päivänä Jyväskylässä käymässä ja sovimme, että näemme vielä tänään. Hänkin oli niin järkyttynyt ja huolestuneen kuuloinen puhelimessa..

Työkaverit peruivat minun sen päivän asikkaat ja lähdimme R kanssa meille. Menimme kävelylle satamaan. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta tuuli puhalsi kovasti. Istuimme vain satamassa ja puhuimme. Suustani tuli sanoja paljon, mutten muista yhtään, että mitä puhuimme. Tuntui kuinka maailma ympärillämme olisi pysähtynyt. Onneksi olit R kanssani, koska se oli jotenkin "täydellistä" siihen karmivaan päivään, että sain istua kanssasi tuijottaen järveä ja lintuja sekä puhua ja odottaa, että Koo, äiti ja iskä tulisivat.

Ensin tuli iskä, sitten äiti ja sitten Koo. Jokaisen kohdalla murruin taas niihin satuttaviin kyyneliin ja tunsin oloni voimattomaksi, mutta jollain tavalla tunsin oloni turvalliseksi. Mieleeni jäi erityisesti se, kun Koo sanoi, että me selviämme tästä kyllä ja reivaamme vielä monet reivit, kunhan tämä on ohi.

Läheisten tuki on jotain niin korvaamatonta, etten osaa sitä sanoin kuvailla. Se on jotain niin rauhoittavaa, turvallista ja täynnä rakkautta. Minulla on maailman parhaimmat ja rakastavimmat läheiset, joiden seurassa saan voimaa niin paljon, koska he jaksavat seistä rinnallani vankkumatta.

Tästä alkoi tarinani ja taisteluni syöpää vastaan. Olen päättänyt voittaa tämän taistelun ja tulla maailman vahvimpana naisena maaliin! Täällä käyn ajatuksia ja kokemaani läpi, kirjoitan päiväkirjaa tai mitä ikinä mieleeni juolahtaa. Tämä oli vasta alkusoittoa, mutta jollain tavalla todella puhdistavaa. Jatkan tarinaani, koska sanottavaa minulla riittää. Paljon. Pidä vain kädestä.

Hoo