Oi rakas päiväkirja, et arvaa mitä eilen illalla tapahtui?! Me naurettiin Koon kanssa ihan vedet silmissä, vatsalihakset krampissa ja pissat housussa. Ja et arvaa, että mille?! MUN LOOKILLE!
En itsekään siitä ihan hirveesti välitä, kun frisyyri näyttää lähinnä pähkähullulta professorilta tai hobittien niiltä rumilta olioilta, joilla on 15 karvaa päässä. Mutta mä näytän ihan sellaiselta tällä hetkellä. Voin kertoo, että joo nyt on tosi viehkee olo.;D
Eihän tälle lookille voi muuta, kun nauraa! Ja niin se mieli vaan muuttuu, enkä ois kyllä arvannu vielä viikko sitten, että sanon tän ääneen, mutta niin se tämäkin päivä vaan koitti. Ihan hirveesti ei kyllä harmita luopua tästä hobittilookista, koska väitän, että näytän tyylikkäämmältä ihan vaan kaljuna. Kyllä se karva kasvaa takasin sitten aikanaan.
Homma meni niin, että oli taas päivän pitänyt huivia ja mun olemattomia saparotumpsuja päässä. Menin illalla vessaan purkamaan kampaukseni ja harjasin taas tukan. Sitä karvaa lähti taas ihan jäätävästi. Tiesin, että Koo tulee kohta pesemään hampaat, joten hihkasin, että älä sitten säikähdä mua, kun tuut. Koo tuli rohkeasti vessaan ja repes nähdessään mut. Koo pyyteli kyllä kauheesti anteeks ja valitteli, ettei sais nauraa. Mua rupes naurattamaan ihan hillittömästi ja Koo uskalsi yhtyä mun nauruun, koska näin mä olin taas kerran päässyt tämänkin asian päälle.
Ai hyvä tavaton, kun ei siitä naurusta meinannut tulla loppua. Napsittiin vaan kuvia ja läheteltiin niitä äitille. Äitiä nauratti kans ihan hiveesti, kun sekin kuuli ja näki, että nyt on hauskuus taas palannut tämänkin asian äärelle. Ja mitä rumaan pieneen ankan poikaan tulee niin näin se ankka kasvoi vissiin joutseneksi tai fenix-linnuksi, joka nousi ylväästi tuhkasta ja karisteli tomut töppösistään.
Lupasin kertoa edellisen tarinan loppuun, joten palataan siihen hetkeksi. Sitten on tämäkin asia taputeltu ja voin päästää siitä irti.
Sovimme Karin kanssa tapaamisen tekstiviestitse maanantaille ja menimme sinne äitin kanssa, koska en uskaltanut mennä enää yksin. Pelkäsin niin kuollakseni, että sama nöytyytys jatkuu.
Välittömästi, kun näin Karin vastassa kädet puuskassa ja tyly ilme naamalla niin arvasin, että tämä ei pääty hyvin..
Menimme yhdessä peruukkipuolelle ja ojensin Karille peruukin ja sanoin, ettei se nyt vain valitettavasti tunnu lainkaan omalta. Kari otti peruukin vastaan ja tuhahteli ärtyneesti. Jatkoin kuitenkin asiaani, koska olin päättänyt puhua suuni puhtaaksi.
Olin päättänyt, että sanon asiat niin kuin ne ovat ja sanat vain tulvivat sustani. Kiteytetysti sanomani meni jotenkin näin: "Minulle tuli perjantaina todella loukattu olo, koska kajosit minuun ja rupesit repimään hiuksia päästäni. Et edes kysynyt lupaa ja lopulta jouduinkin kieltämään sinua, että LOPETA. Mieleni on ollut todella maassa koko viikonlopun ja oloni on ihan murskattu ja nöyryytetty."
Vastaukseksi sain, että "Jaa, olen pahoillani. Sinusta on aiheutunut minulle ajanmenetystä ja postikuluja. Tämä asia oli nyt sitten tässä."
Minä kysyin aivan järkyttyneenä, että " Etkö todella meinaa enää palvella minua?"
Kari sanoi vain, että " En. Voit jatkaa jonkun muun kanssa."
Äiti nosti ääntään tässä vaiheessa ja sanoi Karille suoraan, että "Eihän tämä ole lainkaan liikemiesmäistä toimintaa, kuinka voit tehdä näin??"
Kari antoi tähän vastauksen lähtemällä kävelemään pois tilanteesta. KYLLÄ, hän oikeasti lähti vetämään pois huoneesta ja siinä me sitten äitin kanssa oltiin vedet silmissä kahdestaan.
Kohta peruukkitilaan tuli toinen työntekijä auttamaan. Hän tarjoutui kyllä oikein kiltisti palvelemaan meitä, mutta olin niin puulla päähän lyötynä, että pyysin työntekijää pyytämään Karin paikalle. Hän meni kysymään Karia takaisin paikalle, mutta kuulimme kyllä kuinka sermin takaa kantautui ponnekkaasti "EI, en tule."
Olimme niin järkyttyneitä, että eihän sitä hirveetä tilnnetta voi edes sanoin kuvailla.
Työntekijä yritti iloisesti ehdotella eri malleja peruukeista ja sovitteli niitä päähäni. Hän sentään kysyi, että saako koskea minuun. Olin paikalla vain kuorena, en oikeasti pystynyt käsittää, että tämä tilanne oli totta. Ja ei, hyvää peruukkia ei todellakaan löytynyt.
Lopulta pyysin liikkeen toisen omistajan paikalle keskustellaksemme, mitä tässä nyt on tapahtunut. Hän oli aivan järkyttynyt ja halasi minua ja äitiä monta kertaa ja pyyteli anteeksi. Hänen mielestä en olisi saanut joutua kokemaan moista. Noh, kiitos kauniista sanoista, mutta eihän ne helpottneet siinä tilanteessa yhtään, koska kaikki tuo karseus oli jo tapahtunut.
Lähdimme äitin kanssa lopulta liikkeestä tyhjin käsin pois ja vielä loppuhuipennus. Kari ei edes voinut sanoa heippoja. Hän vain seisoi kädet puuskassa ja katse nokkavana. Muut kyllä hyvästeli meidät.
Sydän hakkaa taas.. Voin sanoa suoraan, että vihaan sitä miestä niin sydämeni pohjasta. Päätin, etten haaskaa siihen julmaan mieheen enää yhtään ajatusta. Kari ei ole sen arvoinen. Jääköön hän omaan arvoonsa, joka on täysi nolla. Karmeaa sanoa toisesta ihmisestä näin, mutta vielä karmeampaa oli ne hirveät tunteet, joita koin kaiken tuon tapahtuneen myötä.
Mutta niin kuin jo aiemmin sanoin niin nyt fenix-lintu jatkaa entistä vahvempana tätä taisteluaan ja jättää moiset moukat taakseen. Minulla on paljon paremmat näköalat täällä fenix-linnun korkeudessa, kuin henkilöillä, jotka elävät ala-arvoisuudessaan.
I WILL BE STRONG!
Hoo
Sovimme Karin kanssa tapaamisen tekstiviestitse maanantaille ja menimme sinne äitin kanssa, koska en uskaltanut mennä enää yksin. Pelkäsin niin kuollakseni, että sama nöytyytys jatkuu.
Välittömästi, kun näin Karin vastassa kädet puuskassa ja tyly ilme naamalla niin arvasin, että tämä ei pääty hyvin..
Menimme yhdessä peruukkipuolelle ja ojensin Karille peruukin ja sanoin, ettei se nyt vain valitettavasti tunnu lainkaan omalta. Kari otti peruukin vastaan ja tuhahteli ärtyneesti. Jatkoin kuitenkin asiaani, koska olin päättänyt puhua suuni puhtaaksi.
Olin päättänyt, että sanon asiat niin kuin ne ovat ja sanat vain tulvivat sustani. Kiteytetysti sanomani meni jotenkin näin: "Minulle tuli perjantaina todella loukattu olo, koska kajosit minuun ja rupesit repimään hiuksia päästäni. Et edes kysynyt lupaa ja lopulta jouduinkin kieltämään sinua, että LOPETA. Mieleni on ollut todella maassa koko viikonlopun ja oloni on ihan murskattu ja nöyryytetty."
Vastaukseksi sain, että "Jaa, olen pahoillani. Sinusta on aiheutunut minulle ajanmenetystä ja postikuluja. Tämä asia oli nyt sitten tässä."
Minä kysyin aivan järkyttyneenä, että " Etkö todella meinaa enää palvella minua?"
Kari sanoi vain, että " En. Voit jatkaa jonkun muun kanssa."
Äiti nosti ääntään tässä vaiheessa ja sanoi Karille suoraan, että "Eihän tämä ole lainkaan liikemiesmäistä toimintaa, kuinka voit tehdä näin??"
Kari antoi tähän vastauksen lähtemällä kävelemään pois tilanteesta. KYLLÄ, hän oikeasti lähti vetämään pois huoneesta ja siinä me sitten äitin kanssa oltiin vedet silmissä kahdestaan.
Kohta peruukkitilaan tuli toinen työntekijä auttamaan. Hän tarjoutui kyllä oikein kiltisti palvelemaan meitä, mutta olin niin puulla päähän lyötynä, että pyysin työntekijää pyytämään Karin paikalle. Hän meni kysymään Karia takaisin paikalle, mutta kuulimme kyllä kuinka sermin takaa kantautui ponnekkaasti "EI, en tule."
Olimme niin järkyttyneitä, että eihän sitä hirveetä tilnnetta voi edes sanoin kuvailla.
Työntekijä yritti iloisesti ehdotella eri malleja peruukeista ja sovitteli niitä päähäni. Hän sentään kysyi, että saako koskea minuun. Olin paikalla vain kuorena, en oikeasti pystynyt käsittää, että tämä tilanne oli totta. Ja ei, hyvää peruukkia ei todellakaan löytynyt.
Lopulta pyysin liikkeen toisen omistajan paikalle keskustellaksemme, mitä tässä nyt on tapahtunut. Hän oli aivan järkyttynyt ja halasi minua ja äitiä monta kertaa ja pyyteli anteeksi. Hänen mielestä en olisi saanut joutua kokemaan moista. Noh, kiitos kauniista sanoista, mutta eihän ne helpottneet siinä tilanteessa yhtään, koska kaikki tuo karseus oli jo tapahtunut.
Lähdimme äitin kanssa lopulta liikkeestä tyhjin käsin pois ja vielä loppuhuipennus. Kari ei edes voinut sanoa heippoja. Hän vain seisoi kädet puuskassa ja katse nokkavana. Muut kyllä hyvästeli meidät.
Sydän hakkaa taas.. Voin sanoa suoraan, että vihaan sitä miestä niin sydämeni pohjasta. Päätin, etten haaskaa siihen julmaan mieheen enää yhtään ajatusta. Kari ei ole sen arvoinen. Jääköön hän omaan arvoonsa, joka on täysi nolla. Karmeaa sanoa toisesta ihmisestä näin, mutta vielä karmeampaa oli ne hirveät tunteet, joita koin kaiken tuon tapahtuneen myötä.
Mutta niin kuin jo aiemmin sanoin niin nyt fenix-lintu jatkaa entistä vahvempana tätä taisteluaan ja jättää moiset moukat taakseen. Minulla on paljon paremmat näköalat täällä fenix-linnun korkeudessa, kuin henkilöillä, jotka elävät ala-arvoisuudessaan.
I WILL BE STRONG!
Hoo
Nyt oli niin paljon hehkutettu hauskuudellaan uutta lookkia, joten jos irtoo maistiasia esim watsapin kautta ni peukku ja jos ei niin ymmärrän senkin :)
VastaaPoista