Ruma pieni ankanpoikanen

Kaikkihan tietävät tarinan rumasta pienestä ankanpojasta? Kuinka sitä pientä ankkaa kiusattiin, hyljeksittiin ja torjuttiin. Väkisinkin menee suu mutruun, kun edes mietin sitä tarinaa.

Noh, viimeisen viikon mieltäni on vaivannut todella paljon eräs asia, nimittäin hiustan lähtö syöpähoitojen vuoksi. Minulla on ollut ehkä hiukan sama olo kuin sillä pienellä ankanpojalla, vaikka en todella ole kokenut hyljeksintää tai torjuntaa. Kiusaamista puolestaan jouduin kokemaan, joka tapahtui reilu viikko sitten. Viime viikon perjantaina 28.10.16.

Olin tilannut muutama viikko sitten peruukkeja itselleni Kari V:n kautta, joten minulle oli sovittu sovitusaika viime viikon perjantaiksi...

Koko hiusten lähtö on koko ajan kummitellut mielessäni. Aluksi, kun sain tietää, että sairastan syöpää niin heti toinen ajatus kauhun jälkeen oli, että menetän hiukseni. Siitä hetkestä lähtien olen koko ajan jauhanut itselleni, että se on todellakin vain karvaa, kunhan saan terveyskultani takaisin. Ja tottakai olen edelleen sitä mieltä, mutta tuo yksi perjantai muutti kaiken.

...Menin sovitusti tapaamiseen Karin luokse. Hän kysyi heti ensimmäisenä, että joko minulta lähtee hiusta, koska olihan ensimmäisestä hoitokerrastani jo melkein kaksi viikkoa. Olin aamulla laittanut hiukseni töihin ja tuolloin sitä ei vielä lähtenyt mitenkään normaalia enempää, joten vastasin Karille että ei ole onneksi vielä lähtenyt.

Noh, seuraavaksi siirryimme peruukkihuoneeseen katsomaan  peruukkimalleja, mitä minulle oli tilattu. Siitä alkoi ensimmäinen järkytys, koska kolme mallia, jotka olivat näytillä eivät todellakaan näyttäneet yhtään siltä, mitä olin kuvitellut tilaavani. Aiemmin, kun olin ollut katselemassa mallilehtisiä painotin nimenomaan, että haluaisin jotain sellaista, mikä on lähellä omaani. Ja mielestäni lösinkin yhden sellaisen mallin ja se + sen tyyliset mallit laitettiin tilaukseen. En todella tiedä, että mistä ne oli minulle revitty, mitkä olivat näytillä. Jotenkin minulla oli jo tässä vaiheessa huijattu olo.

Tuijotin vain järkyttyneenä kolmea peruukkia, että näistäkö minun pitäisi nyt oikeasti valita? Kunnes tapahtui jotain niin järkyttävää, että juuri ja juuri pystyn siitä edelleenkään puhumaan.

Kari nappasi pöydältä harjan ja rupesi yhtäkkiä viuhtomaan harjalla tukkaani ja tokaisi naurahtaen, että ai ei vain lähde tukkaa? Kari näytti harjaa minulle ja se oli aivan täynnä hiuksiani. Minä siinä istun avuttomana ja niin järkyttyneenä tuijottaen karseita peruukkeja ja näkemääni harjaa, joka todella oli aivan täynnä hiuksiani. Kari nakkasi harjan nenäni eteen ja jatkoi samaa kiskomista sormillaan. Olin niin järkyttynyt ja vaivalloisesti korotin ääntäni, että "Lopeta! En halua, että sinä kiskot hiuksiani!"

Tästä eteenpäin en oikein muistakaan mitään, koska olin oikeasti niin satutettu ja shokissa.

En todellakaan halunnut laittaa yhtäkään peruukkia noista huonoista vaihtoehdoista päähäni ja vielä tämä kaikki, mitä olin juuri joutunut kokemaan. Minua oli nöyryytetty ja itsetuntoni oli juuri murskattu Karin toimesta. Kukaan, Ei kukaan ole koskaan tehnyt sitä niin pahasti ja satuttavasti.

Seuraavassa hetkessä olin yksi noista peruukeista kassissa lähdössä kotiin. Sanoin Karille vain, että ei minulla ole nyt rahaa eikä maksusitoomusta ja tulen myöhemmin maksamaan. En todella ajatellut siinä hetkessä niin. Halusin vain äkkiä pois tilanteesta.

Muistan vielä kuinka pyörin Torikulman eteisessä, kun meinasin jo samantien mennä takaisin palauttamaan peruukin, mutten pystynyt siihen. Lähdin vain äkkiä kotiin.

Kotona kerroin Koolle, mitä oli tapahtunut. En oikein muista sitäkään, mitä  hän sanoi. Varmasti yritti lohduttaa minua ja rohkaista, että kyllä se mukanani tuoma peruukkia on aivan hyvä. Vihasin sydämeni pohjasta sitä peruukkia jo siinä vaiheessa.

Soitin ystävälleni K:lle, joka on ollut töissä kampaamoalan tukussa, jossa on myös peruukkeja. Lähdimme K kanssa välittömästi hänen työpaikalleen. Otin myös tuon yököttävän peruukin mukaan, koska kai ajattelin, että jos en löydäkään maailmasta mitään muuta vaihtoehtoa. Tosin nyt ajateltuna olisin ennemmin kaljuna, kuin että olisin alentunut laittamaan sen päähäni.

K:n kanssa oloni rauhottui hetkeksi, kun näin, että parempia vaihtoehtoja on tarjolla. Halusin myö sovittaa peruukkeja ja tilasin yhden sovitukseen. K oli niin läsnä mun kanssa siinä tilanteessa, vaikka tilanne oli todella vaikea ja haikea. Kiitos K läsnäolostasi siinä sekavassa tilanteessa! <3

Sitten tuli ilta ja yö. Ajatukset päässä rupesi taas laukkaamaan, että kuinka kauhealta se tuntuikaan, kun Kari oli repinyt tukkaani irti. En saanut koko yönä nukuttua, koska ajatukseni olivat vain niin mustia ja ahdistavia. Tunne nöyryytyksestä, oman itsetunnon murskaamisesta, identiteetin menetyksestä ja loukkaamisesta sen kuin vahvistui, kun kello tikitti hiljalleen eteenpäin.

Loppujen lopuksi kiljuin ja huusin Koolle, koska tunteeni olivat jotenkin niin valtavan suuria ja pahoja. Seisoin aamuyöllä parvekkeella ja mietin, että nyt tuli viimeinen niitti arkkuun, en enää jaksa tätä paskaa. Kävelen järveen. En jaksa.

Tästä tunnevyörystä kertoo paljon se, kuinka en kertaakaan aiemmin ollut menettänyt yöuniani syövän takia, enkä kertaakaan ole ollut luovuttamassa. Nyt se tapahtui.

En tiedä, miten olisin selvinnyt ellei Koo olisi jaksanut sanoa minulle tuhat ja miljoona kertaa, että sinä selviät kyllä ja jaksat. Tämä ei saa lannistaa sinua.

Minua harmittaa, kun puhuin Koolle niin rumasti. Suustani vaan ryöppysi hirveitä sanoja, kiljuin ja huusin. Olin ihan hirviö. Silti Koo kannusti ja piti kädestä. Yritti parhaansa mukaan rauhotella ja tarjota olkapäätään.

En voi tässä hetkessä sanoa muuta kuin KIITOS JA ANTEEKSI Koo, Olet maailman tärkein ja rakkain. <3 Ilman sinua ei olisi minua. Pidit silloinkin kädestä.

Tämä tarina tulee jatkumaan vielä, mutta nyt sydän meinaa tulla rinnasta ulos niin jatkan tämän myöhemmin loppuun. Sen voin sanoa, että palautin peruukin.

Hoo